
Oman: Omanin yleinen turvallisuustilanne on hyvä. Poliittiset mielenilmaukset ja levottomuudet vähentyneet. Kulttuurin erityispiirteet huomioitava.
Suomen suurlähetystö
Riad
Lähi-Idän muutosliikkeet eivät ole vaikuttaneet merkittävässä määrin Omaniin. Pienempiä mielenilmauksia on kuitenkin nähty, mutta tilanne on normalisoitunut.
Matkailijan on syytä noudattaa yleistä varovaisuutta sekä pukeutua konservatiivisesti. Alkoholia saa hotelleista, baareista ja ravintoloista, mutta alkoholin nauttiminen julkisesti on kielletty. Myös julkisia hellyydenosoituksia on syytä välttää.
Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Länsimaalaisia koskettava rikollisuus on Omanissa vähäistä.
Liikenneonnettomuuksia sattuu paljon. Julkinen liikenne on rajoitettua. Tiestö on paremmassa kunnossa suurimmissa kaupungeissa ja niiden lähistöllä sekä pääteiden osalta.
Oman on melko liberaali muslimimaa ja sosiaaliset käytännöt riippuvat myös paljon siitä, missä päin Omania on tarkoitus liikkua: suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa on vapaampaa.
Esimerkiksi pukeutumisen osalta rannoilla ja hotellien alueella on mahdollista pitää yllä shortseja ja bikineitä, mutta muualla liikuttaessa on kohteliaisuussyistä hyvä pukeutua peittävämmin: naisten tulisi käyttää polviin ulottuvaa tai pidempää hametta/housuja, sekä olkapäät peittävää yläosaa, ja vastaavasti miesten pitkiä housuja. Alkoholia saa hotelleista, baareista ja ravintoloista, mutta alkoholin nauttiminen julkisesti on kielletty. Myös julkisia hellyydenosoituksia on syytä välttää. Hotellit eivät välttämättä salli avoparin majoittuvan samaan hotellihuoneeseen.
Rukousajoista aiheutuvat rajoitukset on hyvä huomioida.
Maassa ei ole merkittävää tartuntatautivaaraa ja hyvälaatuisia terveydenhuoltopalveluja on useimmiten saatavilla. Suurin osa länsimaisista lääketuotteista on saatavilla Omanissa.
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen "Matkailijan terveysoppaasta" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=2317 ) löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon matkakohteensa tartuntatautitilanne.
Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Maanjäristysten riski erityisesti Omanin koillisosassa on otettava huomioon.
Aseiden, ammusten, huumeiden ja pornografisen materiaalin maahantuonti on kielletty. Alkoholituotteiden maahantuontia on rajoitettu niin, että yksi aikuinen ei-muslimi voi tuoda maahan yhden pullon vahvaa alkoholia. Huumaavien lääketuotteiden maahantuonti on kielletty, vaikka niille olisi resepti. Tulliviranomaisilla on oikeus kontrolloida maahan tuotavat kirjat, filmit ja äänimateriaali.
1.5.2013 alkaen työviikko Omanissa muutetaan sunnuntaista torstaihin.
Omanin asioita hoidetaan Suomen Riadin suurlähetystöstä käsin.
Suomella on kunniapääkonsulaatti Muscatissa.
Lisätietoa koskien Omanin viisumeita saa internet-osoitteesta: http://www.omanairports.com/visaonarivals.asp
Ajankohtaisia tietoja Omanin viisumiasioista voi tiedustella myös Omanin suurlähetystöstä Berliinistä: http://www.mofa.gov.om
Omaniin muuttavien Suomen kansalaisten suositellaan tekemään ilmoituksen ulkomailla oleskelusta. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Päivystys ja hätänumero
Päivystäjään saa yhteyden soittamalla ulkoministeriön puhelinnumeroon:
+358-9-160 55551
Yleinen hätänumero: 999
Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Riad (Saudi-Arabia)
Käyntiosoite:
Diplomatic Quarter, Riyadh
Postiosoite:
Embassy of Finland
P.O.Box 94363
Riyadh 11693
Saudi Arabia
Puh.+966-1-488 1515, 488 2114
Fax:+966-1-488 2520
Sähköposti: sanomat.ria@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.org.sa
Asiakaspalvelu: la-ke 8.00-15.45
Kunniapääkonsuli Kamal Mohammed Daud Al-Hashim
Honorary Consulate General of Finland
Getco Holdings & Investments
Getco Tower
P.O. Box 84
Muscat 113
Sultanate of Oman
Puh. (968) 24701 454
Fax: (968) 24703 826
E-mail: daudintl@omantel.net.om